TAHMEAT TAATELI-SUKLAAMUFFINIT

Moi! Tuntuu että viime päivityksestä on melkein ikuisuus, vaikka ei siitä nyt oikeasti niin pitkä aika oo. Täällä ollaan joulutunnelmissa, kortit on lähetetty, kotia on puunattu ja ostoksilla käyty. Keittiössä on häärätty niin pipareiden, luumutorttujen kuin muidenkin herkkujen parissa ja joulua varten leivottavien herkkujen lista kasvaa kasvamistaan. Tänään halusin käyttää taateleita leivonnassa ja päädyin tekemään ihanan tahmeita taateli-suklaamuffineja.

Tahmeat taateli-suklaamuffinit, 12 kpl
250g taateleita
1dl vettä
1dl vaaleaa muscovadosokeria
100g voita
50g tummaa suklaata
2 munaa
2dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta

1.Mittaa vesi ja 200g taateleita pieneen kattilaan. Kiehauta seos ja sekoittele kunnes taatelit ovat pehmenneet kunnolla. Lisää sokeri sekä voi, ja 50g pieneksi paloiteltuja taateleita. Anna seoksen jäähtyä kunnolla.
2.Vatkaa kananmunat taateliseoksen joukkoon, lisää lopuksi vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhet ja sekoita taikina tasaiseksi.
3.Annostele taikina muffinivuokiin tai suoraan muffinipellin koloihin. Paista +200 asteessa noin 12-15 minuuttia. Muffinien on tarkoitus jäädä keskeltä hieman tahmaisiksi, joten tarkkaile paistoaikaa ja ota muffinit ajoissa pois uunista :-)

Suklaakuorrute:
200g mascarponejuustoa
100g tummaa suklaata

1.Notkista mascarpone omassa kulhossaan lusikan tai nuolijan avulla. Sulata suklaa varovasti joko mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatetun suklaan joukkoon nokare mascarponea, jonka jälkeen suklaan voi sekoittaa notkistetun mascarponen joukkoon. Pursota täytettä muffinien päälle tai kuorruta muffinit esimerkiksi lusikan tai pienen lastan avulla. Nams!

Joulufiilistely jatkuu pian muilla leivonnaisilla ja illalla katamme pöytään parhaita jouluruokia ja vietämme hieman etukäteisjoulua täällä kotona :-) Blogiin on tulossa joululeivonnaisten ja muiden juttujen lisäksi yksi kiva arvonta, joten etenkin te matkailusta pitävät pysykäähän kuulolla!

10 kommenttia

  1. Nyt kyllä sihahti ihan vesi kielelle...
    ja niin jouluisiakin ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä ihana tuoksu valtasikaan koko keittiön, nams! :-)

      Poista
  2. Omnom! Mahtaa kyllä maistua! :)
    Ihanaa adventti-iltaa! :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten herkullisen näköisiä :P Ihana idea yhdistää suklaa ja taateli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun oli pakko kokeilla tota yhdistelmää kun se tuli mieleen :-) Mietin et kun taatelileivonnaiset on niin hyviä ja ihanan meheviä, niin ei suklaa niistä ainakaan huonompia voi tehdä. Ja näistä tuli kyl super hyviä! :-)

      Poista
  4. Ihanan näköisiä! ♥ On niin mahtavaa kun joku muukin kuin minä jaksaa innostua joulusta näin paljon! :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Onneks meitä innostuneitakin on paljon! Täällä kotona kyl välillä vähän pyöritellään silmiä tälle jouluhössötykselle :-D

      Poista
  5. Ihania muffareita ! Nam. Tahmeitakin vielä eli pakko olla hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää maistui herkullisilta vielä pari päivää leipomisen jälkeenkin! Just täydellisen tahmainen koostumust :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥