♥ Oodi bulgurille

Vehnästä valmistettuja suurimoita eli bulguria voi käyttää lisukkeena ja erilaisissa salaateissa couscousin tapaan. Bulgurista, tuoreista yrteistä ja kasviksista syntyy herkullinen Tabbouleh-salaatti, jota söin Soup Operan Anuliinan valmistamana pitkästä aikaa viime syksynä eräällä brunssilla. Perinteiseen tabboulehiin kuuluu bulgurin lisäksi ainakin tuore minttu sekä persilja, valkosipuli ja sitruunamehu. Kasviksia voi käyttää mielensä mukaan ja tässä yksi versio jota teimme vappuna :-)





Tabbouleh-salaatti, iso kulhollinen
Bulguria neljälle hengelle
Puolikas kesäkurpitsa
250g kirsikkatomaatteja
1 punainen paprika
1pkt fetajuustoa
Puolikas cantaloupemeloni
1 punasipuli
Puntti tuoretta persiljaa
Sitruunamehua
Suolaa & mustapippuria
Valkosipulia
Öljyä paistamiseen

1.Keitä bulgur paketin ohjeen mukaan. Huuhtele valmis bulgur kylmällä vedellä ja kaada isoon tarjoiluastiaan. Mausta kunnon lorauksella sitruunamehua, muutamalla kierroksella mustapippuria myllystä ja ripauksella suolaa.
2.Pilko kesäkurpitsa pieniksi paloiksi ja puolita kirsikkatomaatit. Kaada pannulle tilkka öljyä, purista joukkoon muutama valkosipulin kynsi ja paista kesäkurpitsoja hetki itsekseen. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit ja paista vielä hetki kunnes tomaatit pehmenevät hieman. Anna jäähtyä kunnolla, sillä aikaa kerkeää hyvin valmistelemaan salaatin loppuun.
3.Pilko paprika, cantaloupemeloni ja punasipuli bulgurin sekaan. Lisää joukkoon myös murusteltu tai paloiteltu feta sekä pieneksi silputtu persilja.
4.Lisää salaattiin hieman jäähtyneet kesäkurpitsat ja tomaatit, lisää vielä hieman sitruunamehua ja pikkuripaukset suolaa ja pippuria.
5.Sekoita kunnolla ja anna tekeytyä ainakin hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.



Tabbouleh sopii erinomaisesti juhliin tarjoiltavaksi ja sen voi ihan hyvin valmistaa myös edellisenä päivänä jääkaappiin. Tähän kuhlolliseen keitin bulguria siis paketin ohjeen mukaan neljälle hengelle ja salaatti riitti hyvin viiden hengen porukalle kun tarjolla oli muutakin. Salaattia jäi jopa vähän yli ja syötiin loput sitten seuraavana päivänä grilliherkkujen kanssa.

Vähän samantyylistä salaattia tehtiin myös marraskuun illanistujaisiin kanavartaiden, patongin ja muiden tarjoilujen kanssa. Siinä versiossa oli mm.kurkkua, tuoretta minttua ja vihreitä oliiveja. Kannattaa siis käyttää itselleen mieluisia raaka-aineita niin saat taatusti herkullisen lopputuloksen! :-)

10 kommenttia

  1. Tama on yksi suosikeistani ja aivan mainiota viela seuraavana paivanakin. Sunnuntaina paaset sitten syomaan uusinta suosikkiani..niin, sita HIRSSIRISOTTOA! ;) -Mama P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä mun lempparia kans ja just hyvä kun voi tehdä erilaisia versioita :-) Kuuluisa hirssirisotto oli todella hyvää, saat opettaa muaki tekee sitä! :-)

      Poista
  2. Milloinkohan ihmeessä saisin testattua bulguria?! Näyttää tosi herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä nyt kesän aikana? Suosittelen kokeilemaan! :-)

      Poista
  3. Näyttää kyllä tosi hyvältä! Tabbouleh-salaatti on vielä kokeilematta, viimeistään kesällä täytyy tämäkin toteuttaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kannattaa ehdottomasti tehdä kesällä! Mäkin aion tehdä tätä vielä mooonta kertaa :-)

      Poista
  4. Minäkin tein tabbouleh-salaattia juuri vappuna :) Tosin tuo sinun versio kuulostaa herkullisemmalta, kun siinä on fetaa, melonia yms. ekstrana! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feta ja meloni sopivat kyllä tosi hyvin tähän salaattiin :-) Pakko mennä kattomaan jos sulla on blogissa kuvia, et mitä sun versiossa oli! :D

      Poista
  5. Näyttääpä herkulliselta, tätä on varmaan pakko kokeilla joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä todella hyvää, kannattaa kokeilla! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥