KOOKOSSOKERISIMA

Täällä on käynnistetty oikein simatehdas, sillä perinteisen siman lisäksi halusin kokeilla muutamaa muutakin versiota. Käytin siis valkoisen sokerin tilalla kookossokeria ja simasta tuli tosi hyvää. Aluksi ei meinaa edes huomata eroa muuta kuin hieman tummemmassa värissä. Siman jälkimaku on kuitenkin kookossokerille ominaisen karamellimainen ja aavistuksen lakritsamainen. Nam!

KOOKOSSOKERISIMA 1,5 L
1,5l vettä
80g kookossokeria
100g fariinisokeria
1 sitruunan mehu
1/4 herneen kokoinen nokare tuorehiivaa
rusinoita

1. Mittaa sokerit kannelliseen ämpäriin tai astiaan. Kiehauta puolet vedestä ja kaada kuuma vesi sokerien päälle.
2. Lisää sitruunasta puristettu mehu, loppu vesi sekä pienen pieni nokare tuorehiivaa. Sekoita huolellisesti ja laita kansi päälle. Anna siman tekeytyä huoneenlämmössä 1 vuorokausi.
3. Pullota sima ja lisää mukaan halutessasi muutama rusina. Anna siman olla vielä 1-2 vuorokautta huoneenlämmössä ja siirrä sen jälkeen jääkaappiin. Sima on valmista kun siihen alkaa muodostua hiilihappoa.

Kookossokerisiman ja perinteisen siman lisäksi tekeillä on inkiväärisimaa, jota päästään maistelemaan muutaman päivän kuluttua. Ainakin tuoksusta päätellen siitä on tulossa erittäin hyvää!  

2 kommenttia

Kiitos kommentista! ♥