MUSTIKKA-TUOREJUUSTOPIIRAKKA

Pitkästä aikaa pääsin taas leivontapuuhiin kun mies toi kaupasta ison rasian mustikoita ja toivoi niistä mustikkapiirakkaa. Niinpä passitin miehen vauvan kanssa päikkäreille ja aloin leipomaan. Yleensä teen marjapiirakkaan rahkapäällisen, mutta nyt meiltä sattui löytymään maustamatonta tuorejuustoa, joten halusin kokeilla sitä täytteeksi rahkan tilalle.

Juustotäyte oli aivan ihanaa ja meidän mielestä ehkä jopa parempaa kuin perinteinen rahkatäyte. Tai ainakin tämä oli kivaa vaihtelua ja jotenkin täyteläisemmän makuista näin. Aion tehdä varmasti uudestaankin!



Mustikka-tuorejuustopiiras
vuoka Ø 24cm

Pohja:
100g voita
1dl sokeria
1 muna
2,5dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta

Täyte:
400g maustamatonta tuorejuustoa
2rkl sitruunamehua
2 munaa
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4dl mustikoita

1. Sulata pohjaa varten voi. Vispaa joukkoon sokeri ja muna ja lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet.
2. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
3. Valmista täyte sekoittamalla keskenään tuorejuusto, sitruunamehu, munat ja sokerit. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja ripottele mustikat päälle.
4. Paista piirakkaa 175 asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Piirakka on parhaimmillaan täysin jäähtyneenä.




Onneksi mustikoita riitti myös pakkaseen, sillä tekisi ehkä mieli leipoa taas jotain. Toisaalta meillä on pojan nimiäisjuhlat järjestettävänä ja lauantaina on leivontapäivä kunhan vain saisin nyt päätettyä mitä leivomme tarjottavaksi. Omenoita ajattelin hyödyntää kakkuun ja myös brownieita tekisi mieli leipoa. Ja sitten tietenkin suolaiset tarjottavat, joista mies lupasi hoitaa ainakin yhdet.

Saas nähdä millainen tarjoilupöytä saadaan aikaan kun eräs pikkumies tahtoisi nukkua päivisin ainoastaan kantoliinassa ja sylissä. Olen kyllä jo oppinut aika hyvin toimimaan vauvan nukkuessa liinassa, mutta ei sitä viitsi sentään taikinakonetta pyörittää toisen korvan vieressä.. :)

2 kommenttia

  1. Tuorejuusto sopii hyvin rahkan tilalle ja on minustakin jopa parempaa.. Meilläkin on vauvat vaatineet kantamista, aika kekseliääksi sitä oppii kun paljon on kaikenlaisia pakollisia hommia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Yleensä sitä vaan tulee automaattisesti ostettua pari purkkia rahkaa, jos meinaa leipoa piirakan. Taidan tehdä jatkossakin ainakin välillä myös tällaisia tuorejuustoversioita :)

      Ja tosiaan ihmeen paljon sitä pystyy tekemään, vaikka vauva nukkuisi sylissä. Nyt on alkanut jo vähän helpottaa kantamisen suhteen. Juuri tällä hetkellä poika tosin nukkuu sylissäni liinassa, mutta ekaa kertaa sitten viime viikon maanantain :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥